Reissun starttiin on vielä muutama viikko, kohta kaikki palikat alkavat olla kasassa eli suunnitelmat valmiit ja tavarat hankittuna. Kesällä aloimme suunnitella tyttöystäväni kanssa reissua eurooppaan ja ideoimme että haluamme kulkea mahdollisimman paljon meren äärellä, sekä nähdä paljon eri paikkoja. Matkan aikana on myös tarkoitus päästä mahdollisimma paljon kitesurfaa, joten reittisuunnitelmaan katsottiin valmiiksi kitespotit matkan varrelta. 

Reiti suunnitelma
Reitti suunnitelma


Ennen matkaa jouduimme miettimään mitä 2kk auto reissuun tarvitsee mukaan ja miten reissu mahdollistuu helposti. Tavaralista on ruksailtu hyvissä ajoin ja kaikki tarpeelliset tavarat on hankittu. Kun reitti oli ideoitu, mietittiin myös majoitus, joka tulee olemaan pääsääntöisesti autossa. Autoon rakentelin laverin, jonka päälle laitettiin ilmapatja, siinäpä on kiva köllötellä pari kuukautta :)



Uudet lelut kyydissä

Kesän aikana ei hirveemmin Kite kilometrejä tullut, sillä olin jättänyt leija kamat keväällä Espanjaan. Käsän aikana oli tarkoitus siis hankkia uudet lelut. Työ kiireet veivät aikani kesällä ja kite kamojen hankinta jäi viime tinkaan. Kesän lopulla pääsin kokeilemaan muutaman kerran uusia leijoja, kiitos OUTDOORPOINTin Ollin, joka ajeli Helsingistä Hankoon tuomaan vermeitä testiin. Aluksi olin miettinyt, että ostaisin F-One Bandit 5 leijat, koska kyseisestä merkistä oli aiempaa positiivistä kokemusta, mutta kokeiltuani uutta merkkiä CORE GTS2 päädyin ostamaan 9m ja 12m kokoiset leijat ja uuden HADLOW Freestyle Laudan.


Nyt on siis uusi setti kasassa ja pääsen kunnolla testaamaan kamoja Euroopan reissulla. Reissun aikana päivittelen Blogiani aktiivisesti ja kerron Kitespoteista, sekä uusista leija kamoista. Toivottavasti siis jotain informaatio arvoa myös tulossa, jos olet reissuun suuntaamassa tai miettimässä uusien leijojen ostoa. Mutta nyt siis pari viikkoa vielä odotusta ennen kuin reissu alkaa :)


Peace and Love